Teoksen sisällöstä
Miniatures – teoskokonaisuuden idea kumpuaa kolmen pienoisteoksen; dueton, soolon ja trion yhteisvaikutuksesta. Teokset ovat omia kokonaisuuksiaan, ja ne hakevat tarkoituksellisesti etäisyyttä toisiinsa, toisaalta osat toimivat myös toistensa peileinä, ne tarvitsevat toisiaan. Teoksen voi nähdä eräänlaisena ihmislajitutkimuksena, ja kuin niin monesti aikaisemminkin, yritämme haarukoiden pyydystää ihmisyydestä jotain oleellista siihen keskelle. Itselleni teoksen kokonaismuoto näyttäytyy kubistisena maalauksena, jossa kohdetta kuvataan samaan aikaan eri suunnilta.
Teoksen liikemateriaalilla ja sen tanssijavalinnoilla on vahva geneettinen perusta, siinä kohtaavat pitkäraajaiset ja vaaleat, pienet ja tummat, sekä runsaat ja painavaluiset tanssijat. Johtoajatuksena liikkeen luomisessa on ollut antaa erilaisten kehotyyppien sanella liikemateriaalin lähtökohdat. Nämä keholliset motiivit muuttuivat prosessin edetessä taiteellisiksi motiiveiksi, jotka sanelivat ehdot koreografian lisäksi myös musiikin ja tilan suunnittelulle.
Omana ”bonus” osionaan saamme nähdä miltä näyttää, kun kaikki palaset laitetaan samaan soppaan ja kiehautetaan vähän. Niinhän se on että meidän on vaan jotenkin tultava keskenään toimeen, samalla hiekkalaatikolla kun eletään.
Työryhmä
Koreografia ja konsepti: Petri Kekoni
Tanssi: Maija Kiviluoto, Kaisa Niemi 2013/ Petri Kekoni 2014, Pekka Louhio, Jouni Majaniemi, Satu Rekola, Esete Sutinen
Sävellys ja ohjelmointi: Iiro Ollila
Valosuunnittelu: Ilkka Paloniemi
Pukusuunnittelu: Monika Hartl
Laulu: Kamarikuoro Alku / Julia Lainema, Sanna Sundström, Vilma Talvitie, Matti Laaksonen, Lauri Hongisto, Joona Hasan
Avainviulu: Emilia Lajunen
Lavastussuunnittelu: Petri Kekoni
Pukujen valmistus: Elina Riikonen
Lavasterakennus: Heikki Rosti
Tuottaja: Tuija Lindholm
Tuotanto: Petri Kekoni Company / Liikkeen puolesta ry, Zodiak – Uuden tanssin keskus, Jojo – Oulun Tanssin Keskus
Esityksen kesto: 60 min.
Teosta ovat tukeneet: Valtion tanssitaidetoimikunta, Suomen kulttuurirahasto, Helsingin kulttuurikeskus ja Kordelinin säätiö.
Kantaesitys Oulun kaupunginteatterissa 23.1.2013. Helsingin ensi-ilta Kaapelitehtaan Pannuhallissa 31.1.2013.
Teoksesta kirjoitettua
”Zodiak avaa keväänsä komeasti Petri Kekonin ihmisminiatyyreillä. Miniatures-teokseen voi suhtautua kahdella tavalla: voi nauttia upeiden tanssijoiden vahvasta ilmaisusta, tai nähdä siinä erilaisia allegorioita. Kuten ihmisen tarinan – yhteen tanssiteokseen mahdutettuna!
Kaiken keskiössä loistaa Esete Sutinen, joka väkevässä soolossaan on kuin Gaia, äiti maa. Vaikuttavaa.
Iiro Ollilan musiikissa Philip Glassin minimalismi kohtaa Pohjolan kansanmusiikin ihastuttavasti”
– Jussi Tossavainen, HS 2.2.2013.
”Petri Kekonin idea antaa eri pituisten ja laatuisten tanssijoiden olla pohjana liikemateriaalille ja siten luoda keholliset ja taiteelliset motiivit, kantaa hedelmää. Erityisesti koska tämä käsin poimittu ryhmä tekee tehtävänsä kurinalaisesti ja omistautuneesti. Luulen että jokainen heistä tekee parhaan esityksensä liikepohjaisessa genressä.
Teoksen aikana sain useita ajatuksia Jiri Kylianin suuntaan. Kekonin liikekieli yhdistää arkaalisen rituaalin tai seremonian länsimaalaiseen teatteritaiteeseen sekä modernin että klassisen tanssiperinteen alueella ja integroi tanssikieleensä muodon, sisällön ja symboliikan.”
– HBL 3.2.2013. Jan-Peter Kaiku