
Viidelle tanssijalle ja kahdelle muusikolle rakentuva teoksemme Nollan merkitys on vimmainen tieteellistaiteellinen tutkimusmatka nollan ytimeen. Yhteistyössä Kamariorkesteri Avanti!n kanssa toteutettavan teoksen esitykset 27.10. – 31.10. Tanssin talossa.

Petri Kekoni Company
Helsinkiläinen nykytanssiryhmä Petri Kekoni Company on muodostunut koreografi Petri Kekonin työn ja teosten ympärille, ryhmän repertuaari koostuu teoksista aina 2000-luvun alusta tähän päivään. Keskeinen ajatus on kuljettaa repertuaarissa myös ryhmän aikaisempia teoksia yhdessä uusien kantaesitysten kanssa. Kantavana voimana on taiteellisen työn jalostaminen ja kestävyys ajassa. Teosten teemat eivät ole lukkiutuneita syntyajankohtaansa, vaan taiteellisessa ilmaisussa ja toteutuksessa on mukana ajaton sanoma.
Kekonin tuotanto perustuu pitkäjänteisen ammattitaidon ja kehitystyön myötä syntyneen ja kumuloituneen liikekaanonin ja taiteellisen vision kehittämiseen. Ryhmän noin 20 henkinen taiteilija-kollektiivi on muodostunut tämän jalostamisen ajatuksen ympärille, kollektiivista valikoituu kunkin teoksen vaatima ensemble. Liikkeen puolesta kannatusyhdistys ry perustettiin ryhmän toiminnan tueksi vuonna 2007.
Tutustu ryhmään