SISÄLLÖSTÄ
Sanotun sanan ja ihmisliikkeen yhteys on ollut mysteeri ja kiehtova arvoitus pitkän aikaa. Sooloteoksessaan koreografi Petri Kekoni pyrkii saattamaan toteen tämän ikiaikaisen kahden niin erilaisen kommunikaation välisen sidoksen avaten sanaisen arkkunsa. Solistisen alkuidean kehittyessä aiheen dualistisuus pakottaa tutkimaan teosideaa ensin dueton näkökulmasta ja sittemmin trion, koska teoksessa vaikuttaa vahva kolminaisuus Liike – sana – rytmi.
”Esitys on kokonaisuus, jonka kolme peruspilaria hengittävät hienosti yhdessä samassa maailmankaikkeudessa”. Annikki Alku / Demokraatti 8.4.2025
Kun liike syntyy, tapahtuma saa useimmiten sanallisen muodon joko mieleen tulevan käsitteen tai tuntemuksen muodossa. Liiketapahtuman tuloksena syntyy myös onomatopoeettista hölynpölyä. Teoksessa luommekin eräänlaisen liikkeellisen ja äänellisen ilmaisun alkumeren. Tästä on pitkä matka sivistyneeseen kirjaimia ja äänteitä käyttävään nykyihmiseen. Yhdeltä kantilta sanat ja kirjaimet ovat kommunikaatiota rajoittavia tekijöitä, tämä kehittyneen yhteiskunnan ”lasti” tulee ilmi teoksessa valtavia kirjaimia perässään vetävänä miehenä.
Ihmisliike on sanatonta, mutta sen jakamisessa ja välittämisessä tarvitsemme sanoja ja äänteitä. On selvää, että ääntely on liikettä ja toisinpäin liike on ääntelyä, mutta näillä ilmaisun välineillä on oma sisäinen logiikkansa ja erityislaatuisuutensa ja tämä vaatii myös niiden erillistä käsittelyä teoksessa. Siksi näyttämökuva Onomatopoiesis teoksessa on aluksi jyrkän kaksijakoinen sekä mustavalkoinen. Alussa voimakkaasti jakautunut maailma sulaa loppua kohti päämääränä yin ja yan tyylinen pallomainen vierivä massa, jossa sanat valuvat liikkeeseen ja liike sanaan.
Teoksen näyttämökuva jakaantuu tanssitaiteilija Petri Kekonin tulkitsemaan liikkeelliseen lohkoon ja sanataiteilija Laineen Kasperin luomaan spoken word -tyyliseen sanalliseen ja äänelliseen lohkoon, jotka ovat teoksen aikana tilallisessa liikkeessä ja yhdistyvät yllätyksellisesti. Lohkot eivät jää erillisiksi, niiden välillä on kommunikaatiota ja riippuvuussuhteita. Teos kysyykin, kuinka kauan nämä elementit voivat säilyä erillisinä?
Ihmiskehon luomien äänteiden ja liikkeen lisäksi mukaan astuu lyömäsoitintaiteilija Mika Kallion luoma äänimaisema. Rytmiikka perustuu myös koreografi Kekonin luomaan omalaatuiseen liikemateriaaliin ja sen ennalta arvaamattomiin rytmisiin variaatioihin, ihmiskehon lainalaisuuksiin. Musiikissa yhdistyvät Kekonin liikemateriaalille luonteenomaiset jyhkeät tömähdykset ja toisaalta pitkät mutkikkaat kaarrokset.
Teoksen työryhmä on erikoislaatuinen ja sitä kautta monitaiteellisestä näkökulmasta on lupa odottaa uudenlaista tulkintaa ja kompositiota. Teoksen pohjalla oleva tutkimus ihmisliikkeen ja ihmisäänteen keskinäisistä suhteista kuvastaa perustavanlaatuista eräänlaista antropologista suhtautumista taiteeseen. Näin teos saa myös yhteiskunnallisia viitteitä.
Monumentaalisista ryhmäteoksistaan tunnetun Koreografi Petri Kekonin 25 vuotisella uralla sooloteoksia on syntynyt verkkaisesti, teos on järjestyksessä kolmas soolotuotanto ollen tärkeä etappi jatkumossa; Vuonna 2004 kantaesitettiin ”kävelen hitaasti tuulessa” ja vuonna 2018 sai ensi-iltansa samaisessa Cirkon tilassa sooloteos ”Möhkäle”, jota esitettiin menestyksellä myös Helsingin taidehallissa 2019.
TYÖRYHMÄ
Koreografia, konsepti ja tanssi: Petri Kekoni
Sanataide ja esitys: Laineen Kasperi
Äänimaisema, lyömäsoittimet, muusikko: Mika Kallio
Valosuunnittelu: Erno Seppälä
Pukusuunnittelu: Maria Sirén
Lavastussuunnittelu: Petri Kekoni
Valokuvaus: Tanja Ahola
Pukujen toteutus: Eeva Varmola ja Maria Sirén
Äänitekniikka: Petri Kentala
Taltiointi: Thomas Freundlich / Lumikinos Oy
Tuotanto: Petri Kekoni Company / Liikkeen puolesta kannatusyhdistys ry
ESITYSAIKA JA PAIKKA
Ensi-ilta 4.4.2025 klo 19 Cirkon Maneesi-näyttämöllä Suvilahdessa
Muut esitykset: 5.4., 8.4., 9.4., 10.4. ja 12.4. klo 19
TEOKSESTA KIRJOITETTUA
Liikkeen ja sanan eläväistä, musiikin kannattelemaa vuoropuhelua…esitys on kokonaisuus, jonka kolme peruspilaria hengittävät hienosti yhdessä samassa maailmankaikkeudessa… Laineen absurdeissa ja ihanan yllätyksellisissä, fantasiaan yltävissä teksteissä vuorottelevat loppusoinnulliset modernit runot ja rönsyilevät tarinat… Kekonin liikekieli on ryhmäteoksissa usein ollut hyvin jylhää ja jopa veistoksellista. Nyt siinä on rentoutta, elastisuutta ja irtonaisuutta jopa levottomuuteen asti… Esityksessä on muutenkin paljon hiljaista huumoria niin liikkeissä kuin sanoissakin… Kallion musiikin yksi kulmakivi on iso gongi, jonka tumma sointi jää usein väreilemään näyttämölle. Äänimaisema on jatkuvasti läsnä, mutta ei tee numeroa itsestään. Se on kaiken yhteen turvallisesti kokoava pohja.
Annikki Alku / Demokraatti 8.4.2025
