YMPÄRISTÖTAIDEPROJEKTI K369°
Marraskuussa 2019 Cirkossa ensi-iltansa saanut 369° sai elokuussa 2021 uuden muodon ulkoilmateoksena. K369°-projekti valittiin Helsingin kaupungin Kalasataman ympäristötaidehankkeeksi 2021 ja se sai esityksensä 26.-28.8.2021 Kalasatamanpuistossa Parrulaiturin satamaulokkeella. Teos esitettiin sateesta ja tuulesta huolimatta, ja sen äärelle kerääntyi runsaat 1000 katsojaa.
Teoksen eräänlainen markkinanäytöksestä ammentava näyttämöasettelu on omiaan ulkoilmaversiolle, teoksen yleisösuhde on jo valmiiksi aukio – teoksen kaltainen. Kokosimme katsojat ja esiintyjät voimallisesti yhden pyörteen, yhteisesti jaetun intensiivisen kokemuksen äärelle.
369°on ikään kuin liikeveistos, joka on tarkasteltavissa samaan aikaan eri puolilta ja aina uudesta kulmasta. Teos kuvastaakin samaan aikaan joka suuntaan aktiivista liikekudelmaa, hieman yli mennyt kokonainen ympyrä on spiraalin alku. Tunnelmassa ja näyttämöasettelussa voidaan nähdä historiallisia viitteitä alttarin sakraalisuuteen, nyrkkeilyottelun brutaaliuteen tai keskiaikaiseen markkinahumuun.
”Numeraalisen rytminsä lisäksi teoksen nimi 369° on kannanotto puhdasta täydellisyyden tavoittelua vastaan. 360° muodostaa tunnetusti täydellisen ympyrän. Täydellinen on tasapainossa ja sitä me emme halua. Tasapaino on ikään kuin mörkö, jota me pakenemme teoksesta toiseen. Matemaattisesti ajatellen astelukua 369° ei ole edes olemassa, koska yli täyden ei ole mahdollista mennä – teoriassa.”
– Petri Kekoni
K369° -teosta esitettiin kolmena iltana Helsingin Kalasatamanpuistossa 26-28.8.2021 klo 20.30. Esitys oli kaikille avoin ja ilmainen.
Koreografia ja konsepti: Petri Kekoni
Tanssijat: Tanja Illukka, Maria Autio, Petri Kekoni, Anna Stenberg, Eero Vesterinen
Musiikki ja äänisuunnittelu: Antti Nykyri
Valosuunnittelu: Jukka Huitila
Pukusuunnittelu: Monika Hartl
Lavastuksen toteutus: Heikki Rosti / Verstas Helsinki Oy
Tekninen toteutus: Suneffects Oy
Tuotanto: Liikkeen puolesta ry, Helsingin kaupunki / Kalasataman aluerakentamisprojekti
Kuvat: Pasi Orrensalo